Minuutit venyvät. Kalsarit löytyvät.

Olen odotellut kieli pitkällä passia ja viisumia saapuvaksi postilaatikkoon, turhaan. Tänään rimpautin matkatoimistoon ja tiedustelin tilannetta. Kuulemma torstaina saapuu. Ehdin sopia osoitteenmuutoksen astumisesta voimaan keskiviikkona, joten piti pyytää matkatoimiston pirteää neitokaista lähettämään paperit työpaikalle. Itseäni saan syyttää. Oliko pakko jättää homma viimeiselle minuutille?

Vietimme väistyvän oppilaskunnan hallituksen kanssa herkän hetken eilen illalla. Söimme Pruuvissa pihvit, jonka jälkeen muistelimme menneitä ja tähtäilimme tulevaan useamman tunnin ajan. Eron hetkellä paiskasimme herrojen kesken miehekkäästi kättä, ja tytöt rohkaistuivat halaamaan idän pikajunaa odottavaa miestä. Kellon olisi voinut vaikka hetkeksi pysäyttää.

Kävin tänään ortopedilla ja sain lähetteen rönt.. röntken.. röngg.. Johonkin kuvaukseen. Jonotusajat ovat kuulemma puolen vuoden mittaisia. Tuuletin korkealle ilmaan. Pikku viiden kuukauden vaihto-opiskelu Venäjällä ei siis sotke jonotustani pätkääkään. Kauan eläköön pitkät lääkärijonot!

Kämppäni ei tällä hetkellä näytä ihmisen asuinsijalta. Vein muuttokuorman pohjolaan viikonloppuna, ja elelen nyt makuupussin, rinkan, kitaran ja valtavan -70-lukulaisen jenkkimatkalaukun kanssa varsin autiossa kopissa. Ostin Teknisiltä kahdenkympin tietokonekaiuttimet otettavaksi mukaan reissuun. Kuuntelen niillä "Kalinkaa" Spotifysta ja yritän arvata sanoja.

Tulevan vuokranantajani mukaan Pietarin kouluissa on tällä hetkellä jäätävän kylmä, ja osa niistä onkin joutunut sulkemaan ovensa väliaikaisesti. Tein tilannetta varten inventaarion pitkistä kalsareistani, ja havaintoni oli, että voin odottaa reissua levollisin mielin. Harasoo.