Orientaatioviikko on nyt takana. Täytyy nostaa hattua venäläisille koulukavereille ja GSOM:n henkilökunnalle. Kuuden päivän aikana tutustuimme lukuisiin museoihin, yökerhoihin, palatseihin ja ravintoloihin. Olen erehtynyt jonottamaan kahdesti McDonaldsissa, mutta molemmilla kerroilla olen löytänyt viime hetkellä voimia astua jonosta pois ja etsiä venäläistä ruokaa. Blinit eli pannukakut ovat ruokaympyrässä voitolla. Niitä voi tilata kymmenillä erilaisilla täytteillä, kuten kinkku, juusto, suklaa, jauheliha ja mansikka.
Vierailimme eilen Pietari Suuren 1700-luvulla rakennuttamassa kylässä, jossa meidät laitettiin normituristien tapaan jonoon, ja harjoittelimme letkajenkan askelia viidentoista asteen pakkasessa. Kyllä lämmitti.:)
Olemme päässeet kuulemaan isojen firmojen johtajien ajatuksia Venäjästä ja sen bisnesilmapiiristä. Viimeisimpänä vuorossa oli British American Tobacco, jonka brasilialainen Pietarin-johtaja yritti parhaansa mukaan hehkuttaa äiti-Venäjän poliittista, sosiaalista ja taloudellista tasapainoa epäuskoisille länsieurooppalaisille.
Koko viikon aikana emme olleet kertaakaan aikataulussa, vaan se petti useimmiten ainakin puolella tunnilla. Aluksi seikka meinasi hieman häiritä, mutta siihen tottui nopeasti. Kertaus on opintojen äiti ja maassa maan tavalla!
Yritän nyt nakutella kandityötä ainakin starttiviivan yli. Taustalla Rossiya2-TV-kanavan työntekijä selostaa paikallista jääkiekkomatsia ja auttaa suomipoikaa painamaan mieleensä seitsemänässäisen kielen hienoimmatkin nyanssit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti