Sorruin tänään kiireessä astumaan McDonaldsiin Vasilievskyn metroaseman kupeessa, ja BicMac-ateriaa tuhotessani pöytäni ääreen istuutui kuusikymppinen mummo suklaaleivoksen kanssa. Hän alkoi heittää juttua urakalla, ja olin pakotettu keskustelemaan kännykkäsanakirjan avustamana. Uteliaan mielen valtava kysymystulva sisälsi ainakin seuraavat: Mikä sinun nimesi on? Mitä Henri tarkoittaa? Missä asut? Missä vanhempasi asuvat? Mitä ajattelet Putinista ja Medvedevistä? Onko Pietari hieno paikka?
Kun aloin tehdä lähtöä, ryppyjään paksulla pakkelilla täytellyt mummo ehdotti, että hän voisi tarjota kahvit. Torjuin tarjouksen niin ystävällisesti kuin osasin. Seuraavana hän kysyi puhelinnumeroani. Toinnuttuani hämmästyksestä kirjoitin vanhaan Nokialaiseen rivin numeroita summamutikassa. Mummeli yritti samantien soittaa puhelimeeni, joten lähdin rivakasti paikalta. Riemu keskustelusta paikallisen babushkan kanssa oli muuttunut minuutissa hyökyaalloksi vastenmielisyyden tunnetta. Sotilastermiä käyttäen: irti!
Hetkeä myöhemmin tapasin sovitusti Nikitan, kielikaverini Pietarin Suomi-klubilta, ensimmäistä kertaa. Ikäiseni nuori mies yllätti minut täysin. Hän puhui suomea erittäin hyvin ja ymmärsi lähes kaiken mitä lausuin, kun käytin selkeää kirjakieltä oulun sijaan. Astelimme viimeisiä pieniä jäälauttoja hyvästelevän Nevan vartta, kun ilta-aurinko värjäsi keltaisten rakennusten seinät oransseiksi ja navakka tuuli sai kamerakäden epävakaaksi. Nikita kertoi, että pari vuotta sitten hän kävi Suonenjoella poimimassa kesän mansikoita, ja ihastui samantien rehellisiin ja ystävällisiin ihmisiin sekä kauniiseen luontoon.
Silloin mies päätti vielä joskus muuttaa entiseen suuriruhtinaskuntaan. Hän on opiskellut sinivalkoista kieltä nyt itsenäisesti kaksi vuotta, päivittäin, ja samalla tuloksetta yrittänyt hakea töitä Suomesta. Silti toivo kuulemma elää edelleen vahvana. Olikin aika opettaa leveähymyiselle, kuun lopussa avioituvalle diplomi-insinöörille vanha sana täynnä mullan ja tervan tuoksua, kovettuneita käsiä, hikikarpaloita ja ikiaikaista tahtoa taistella loppuun saakka. Sisu.
Tarkoituksemme on tavata Nikitan kanssa pitkin kevättä ja kannustaa toisiamme haasteellisten kielten parissa. Itseäni alkoi hävettää oman venäjänkieleni heikkous, joten lienee pakko opetella iltalukemisina pari uutta sanaa!
Tekstit
Henkka, ei voi olla tykkäämättä! Mies on syntynyt sanat suussa ja kirjaimet kielellä!
VastaaPoista:)
Henri, sun piti antaa mummolle sun puhelin numero )) tämä mahdollisuus on yksi kerta elämässä ))) hehehe
VastaaPoistaKiitos, eipä tuo verbaliikka taave sullakaan siitä heikoimasta päästä ole!:D Matin kans just spekuloitiin, että vanhalla poikamieskuoron jengillä otetaan kesällä tapaaminen saunan lauteilla ja heitetään legendaa.:)
VastaaPoistaNikita: en ole tuollaisista mahdollisuuksista kiinnostunut, joten ei haittaa, vaikka se ei toistuisikaan.:)