Tässä jo toinen blogiteksti peräkkäin samasta aiheesta, eli junamatkasta Pietariin. Vaikuttaa siltä, että nimenomaan juna on hyvä paikka törmätä mielenkiintoisiin ihmisiin. Tai hulluihin.
Hyppäsin Tolstoin kyytiin Kouvolassa perjantai-iltana. Minulle osoitetussa yöhytissä oli venäläinen nuoripari, jonka toivetta kunnioittaen päädyinkin viereiseen koppiin kahden venäläisnaisen kanssa. Nuorempi heistä jäi pois Viipurissa ja vanhempi, Nokian insinöörin vastikään jättämä rouva, oli seuranani Pietariin saakka. Kuuntelin tuntikaupalla jälkimmäisen katkeraa vuodatusta suomalaisten epärehellisyydestä ja kylmyydestä, sekä kiusaamisesta, jota hän on maahanmuuttajana karmeasti joutunut kokemaan Helsingissä asuessaan.
Yläkerran naapurit seuraavat venäläisrouvan liikkeitä ja hakkaavat lattiaa aina sen huoneen yläpuolella, missä nainen kaksiossaan kulloinkin on. Todennäköisesti kiusaajat ovat kuulemma asentaneet kyseisen nelikymppisen Jelenan asuntoon pienenpieniä kameroita, joiden avulla he voivat seurata hänen liikkeitään ja suunnata melusaasteen juuri oikeaan kohtaan asuntoa, jopa vessaan. Naapurit ovat ovelia ja lopettavat lattian rummuttamisen aina silloin, kun venäläisrouva saa vieraita. Poliisi ja taloyhtiö eivät auta. Suomi on todella paha maa. Ja Helsinki kaunis.
En sitten viitsinyt ummistaa silmiäni, vaan luin samaa Vene-lehden vanhaa ilmaisnumeroa Ladozhkyn asemalle saakka. Siellä valitsin pimeiden taksien jonosta tällä kertaa tadzikistanilaisen partamiehen sinisen farmariladan Neuvostoliiton ajoilta. Tuosta sirpin ja vasaran liitosta minua muistutti tänään reipas aamuherätys, kun kansa tanssi ja taputti asuntoni edustalla valtavista ämyreistä pauhaavien kansanlaulujen tahtiin. Kalinka, kalinka, kalinka maja! Huomenna on voitonpäivä.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti