Niin paljon ois aihetta lauluun

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet täynnä jännittäviä tapahtumia ja menestyksen hetkiä, jotka ovat saaneet sydämeni kanteleen soittamaan venäläistä laulua, "Rakastan elämää". Vastatuuliakin on toki ollut, kuten jo toista viikkoa kestänyt armoton nuha ja hinkuyskä, joita yritän selättää saunan ja paikallisen kolmen euron lääkeliemen voimalla.

Kivi siirtyi vastikään taas sentin verran eteenpäin elämäni mittanauhalla, mutten vielä voi elvistellä juuri minkäänlaisella kokemuksella. Siksi olinkin onnekas, kun satuin tapaamaan Kouvola-Pietari-väliä paahtaneessa Repin-yöjunassa ison miehen, joka on paininut Venäjän-kaupan raskaassa sarjassa 70-luvulta lähtien.

Yön tunteina makoilin makuuvaunun kapealla yläpunkalla ja kuuntelin alapunkalta kantautuvaa matalaa baritonia, joka piirsi ilmaan uskomattomia tarinoita kaupankäynnistä itärajan takana. Olin päättänyt lukea kokeeseen koko matkan, mutta ymmärsin laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja annoin läppärini piilotella rinkan syövereissä. Konsultti kertoi, että vielä neljänkymmenen vuoden jälkeenkin hän inhoaa venäläistä, byrokratiaan ja korruptioon rakennettua systeemiä, joka ei kuulemma osoita kehittymisen merkkejä juurikaan. Ihmettelin, että miksi hän sitten tekee töitä rajan takana, johon sain tyhjentävän vastauksen: "Voisinhan istua vaikka kotona Pihtiputaalla. Kyllä elämä on näin kuitenkin hienompaa, kun jotain jännää tapahtuu koko ajan!" Oli hetken hiljaista.


Saavuin Pietariin kahdelta yöllä. Otin juna-asemalta haltuuni kansantaksin, eli istuuduin vänkärin paikalle nuoren azerbaidzanilaismiehen vanhaan Ladaan. Olin kuullut kymmeniä varoituksia siitä, että taksiin, tai kenenkään kansalaisen kyytiin, ei ole turvallista mennä yksin. Tarina hakatusta norjalaisopiskelijasta pyöri mielessäni, kun kaiken varalta yritin selkä suorana, yhdellä ilmeellä tehdä itseni mahdollisimman isoksi ja pelottavaksi ryöstökohteeksi. Sade putoili pimeältä taivaalta tuulilasiin, kun saavuimme kotisaarelleni Vasilille. Siellä kuski alkoi kysellä ajo-ohjeita heikolla venäjällä, tilanne vapautui, ja vaihdoimme aiheen hetkessä jalkapalloon. Parinkymmenen minuutin matka maksoi noin 12 euroa.

Kävimme tänään poikien kanssa valtionhistoriamuseossa. Vitriinien takana oli satoja asiakirjoja, Leninin, Stalinin, Molotovin ja Trotskin kuvia, sekä joitakin vanhoja esineitä, kuten naarmuiset silmälasit. Olipa yhdessä huoneessa myöskin esittelyssä otteita viime vuosien politiikasta. Johtajakuvien joukossa nökötti pieni potretti, jossa seisoi Suomen tasavallan edustaja "Matti Taneli Vanhanen". Muiden toisia nimiä ei kerrottu.