Moskovaan?

Boston Consulting Groupin edustajat kävivät tänään koululla värväämässä porukkaa kesätöihin Moskovaan. Tein itsekin 45 minuutin pällitestin puolittain huumorimielellä: olisihan se villiä muuttaa kesäksi pääkaupunkiin! Vielä en ole kuitenkaan kämppää sieltä hommaamassa, sillä sadoista hakijoista ainoastaan 0,6 prosenttia saa kouraansa BCG:n kellokortin.

Tie Moskovaan voi aueta myös toista reittiä. Olen mukana konsultointiprojektissa, ja tiimimme saattaa käydä L'Oréalin Venäjän päämajassa haastattelemassa johtajia. Luonnollisesti koulu osallistuu kustannuksiin.

Liityin Pietarin Suomi-klubiin, josta sain kielikaverin, Nikitan. Tehtäväni on opettaa hepulle suomea, ja hän taas yrittää painaa venäjän kielioppia päähäni. Uskon, että tämmöisillä järjestelyillä opin kieltä paremmin kuin kielikurssilla istuen. Pitää vain laittaa Nikitalle mailia ja polkaista projekti käyntiin!

Aikaero on huikea juttu. Saan nukkua tunnin pidempään kuin te siellä Suomessa, jos herätään porukalla seuraamaan Suomi-Tsekki- peliä.:)

Pakko hehkuttaa vähän

Suomen surkea menestys olympialaisissa voisi teoreettisesti painaa fiiliksiä väliaikaisesti alas. Kuitenkin viime päivät Venäjän maalla ovat olleet niin hienoja, että fiilismittari näyttää tällä hetkellä 86 prosenttia.:)

Kävimme eilen vaihtari-/venäläisporukalla Kunstkamera-museossa, jossa on näytillä valtava määrä jonkun venäläisen keisarikuuluisuuden ulkomailta keräämiä tavaroita. Kiinalaiset vaasit, intiaanien toteemipaalut ja kultaiset Buddhan kuvat jäivät yllättäen katselijamäärältään kirkkaasti toiseksi: ykkösvetonaulana museossa on (TÄSSÄ VAIHEESSA ALAIKÄISET, LOPETTAKAA LUKEMINEN) lasipurkeissa olevia ihmisen osia, mm. päitä, sydämiä ja mahalaukkuja, sekä kokonaisia pieniä, syntymättömiä lapsia ja siamilaisia kaksosia, pieniä rautalangan varassa seisovia luurankoja ja joitakin epämuodostuneita eläimiä. En taida käydä paikassa toista kertaa!

Sitten arkisempiin aiheisiin. Kävin parin kaverin, Aliyonan ja Marian, kanssa valtavassa Ikean Mega-ostoskeskuksessa. Valitsimme parinsadan liikkeen joukosta kohteiksimme kolme: saksalaisesta Auchan-marketista haimme jättikokoisen ilmapatjan, jotta vieraat kotimaasta eivät joudu yöpymään lattialla. Sitten kävimme kysymässä "Finn Flare"-liikkeestä, että onko se suomalainen, kuten dievuskat väittivät. Oli kyllä. Suomalainen liike, joka myy taiwanilaisia vaatteita. Syötyämme pikaruokaravintolassa perunat, suuntasimme, yllätys yllätys, Ikeaan, josta mukaan lähti 3999 ruplan, 90 euron, sohva.

Taksikyski köytti sohvapaketin Volgan katolle, ja hyppäsin takapenkille, suuntana "korablestroitelei tritsetsitiire, spasiba!" Tunnin matka meni rattoisasti, sillä autossa istuivat myös Sasha ja Olga, nuoripari, joka asuu sopivasti naapurikerrostalossa. Heitimme kovasti legendaa ja vaihdoimme erotessamme puhelinnumerot. Hukeita tyyppejä ovat! Ja näin niitä kavereita tulee. Uskomatonta.:D Kyseinen Sasha, sukunimeä en tiedä, pisti tekstiviestin, jossa kertoi soittavansa viikonloppuna, jotta voimme suunnitella jotain jylhää ohjelmaa.

Maria ja Aliyona tulivat kämpälleni juhlistamaan uutta sohvaani iltateen merkeissä. Oli mukava yrittää puhua heidän kanssaan venäjää, sillä tytöt kannustavat ja korjaavat epätoivoisia puheyrityksiäni valtavalla tohinalla!:)

Huomenna Venäjällä vietetään Isänmaan puolustajien päivää ja koulut ovat kiinni. Suomen vaihtarivahvistukset Elvi ja Maria tulevat kämpälleni tekemään päivällistä, joten pitänee nukahtaa, jotta herään ennen puolta päivää.

Upouudella sohvalla naisten curlingia seuraten, Henkka

Oli kirjeellä hintaa

Jos Mariinsky-teatterin ohjaaja olisi sattunut paikalle Korablestroyteley 34:n sisääntuloaulaan eilen iltapäivällä, olisin luultavasti saanut työtarjouksen. Näyttelin lampun räjähtämisen, sähköjen häviämisen ja sulaketaulun tuloksettoman rämppäämisen ovimikkona toimivalle mummolle käyttäen apuna pariakymmentä venäjänkielen sanaa. Ohi kiitänyt venäläisneito toimi lopuksi vielä hetken tulkkina, ja hänen kauttaan ovimummo sai kerrottua minulle, että saan todennäköisesti odottaa sähkömiestä seuraavaan päivään. Mummo soitti kuitenkin puhelun sähköfirmaan, ja korjausmies saapui kymmenessä minuutissa! Kerrostalon pääsulaketaululla käytyään hän pyöritteli vielä räjähtäneestä hehkusta jääneen kannan pois valaisimesta, ja irtaantui lopulta pyytämättä ruplaakaan. Kyllä tämä maa osaa yllättää.

Varsin onnellisena miehenä siitä läksin sitten kohti bussipysäkkiä tarkoituksenani suunnata koululle. Bussi oli juuri paahtanut pysäkin ohi, ja hetken auton vieressä juostuani kuski aukaisi oven ja sain hypätä vauhdista sisään. 20 ruplaa kuljettajalle ja matka jatkui! Tuli fiilis, että jos hommat ottavat luistaakseen, niin silloin ne luistavat kerralla kunnolla. Oli mukava katsella bussin ikkunasta erilaisia kyrillisin aakkosin kirjailtuja valotauluja ja yrittää tajuta joitakin sanoja. Bussi pysähtyi parinsadan metrin välein ja poimi kansaa kyytiin parinkymmenen asteen pakkasesta.

Koululla täyttelin hakemuksen kauppakorkeakoulun maisteriohjelmaan, hioin CV:tä ja kirjoitin "Strategy"-koulutusohjelmaan vaadittavan motivaatiokirjeen. Siihen sitten päädyin prosentein 50,07-49,93, vastassa Information and Service Management.

Hakuaika päättyy viikon päästä, jolloin kirjeen on oltava Helsingissä. Suurlahetystön sivuilta löysin tiedon, jonka mukaan postin kulku Venäjän ja Suomen välillä vie 2-8 viikkoa. Uskomatonta! Junia ja autoja kuitenkin menee rajan yli tuhansittain joka päivä. Olisiko tässä bisnessaumaa jollekin?

Päädyin lähettämään kirjeen saksalaisessa postissa, eli DHL:lla. Puolen tunnin jonotuksen jälkeen sain laskea paperit ystävällisen rouvan eteen. Hän höyläsi KY-visalta elämäni kalleimman kirjeen hinnan, 2300 ruplaa, yli 50 euroa.

Perinteisen lauantaiohjelman mukaisesti huomenna on koulua. Pitää mennä paikalle nollat taulussa, sillä Suomen naisten mitalinmetsästys valvottaa.:D

Kämppä (lamppu), KÄMPPÄ (lamppu) RÄJÄHTI!

Vessan lamppu räjähti, sulaketaulu ei reagoi, kämppä ilman sähköjä. Läppärin akku punaisella, kuin myös kännykän. Jääkaapin ja pakastimen sisällöt heivattu parvekkeelle. Jännityksellä seuraan tilanteen kehittymistä tässä maassa, missä sähkömiehillä ja muillakaan ei ole kiire. Onneksi tänä iltana ei ole tiukkoja Suomi-pelejä Vancouverissa, joten sähköttäkin pärjää.:)

Nu, paka!

Hyvää ystävänpäivää!

Merkkipäivän hoksasi tänään katukuvasta helposti. Minne vain päänsä käänsi, siellä pusuja vaihdeltiin. Metron liukuportaissa piti tiukasti katsella ohi viliseviä mainoksia, ettei häiritsisi ihmisten intiimejä hetkiä. Kävin tänään kantapaikassa syömässä lautasellisen blinejä. Normaalisti pyydän englanninkielisen ruokalistan jolta tilaan, mutta tänään rohkaistuin ja päätin tilata venäjäksi. Painoin jonottaessa päähäni ainoan blinivaihtoehdon, jonka tiesin ennalta, ja hoin sitä mielessäni pari minuuttia, kunnes pääsin tilaustiskille. "Kaksi bliniä kinkulla, juustolla ja pekonilla, kiitos". Sain mitä pyysin. Voittajaolo.:D

Heivasin juutuuppiin pienen videonpätkän. 500m kävelyä Primorskajan metroasemalta bussipysäkille. Enjoy!:D http://www.youtube.com/watch?v=hNPzHC1iqTk

Venäläistytön ongelma

18-vuotias Aliyona-neitokainen avasi sydäntään. Häntä huolestuttaa kovasti tilanne, että Venäjällä on vähemmän miehiä kuin naisia. Miehiä kuolee mm. tappeluissa ja armeijassa. Siksi onkin äärimmäisen tärkeää näyttää kauniilta, jotta löytää edes jonkinlaisen ukon. Jouduimme toisen suomipojan, Andersin, kanssa vastaamaan suoraan kysymykseen siitä, olemmeko jo varattuja miehiä. Nuoresta iästään huolimatta kyseisellä dievuskalla on takanaan jo viisi vakavaa seurustelusuhdetta.:D

Kävin tänään Pietarin ytimessä Nevskillä ostamassa reippaasti myöhästyvän synttärilahjan Olga-kummitytölle Suomen pohjolaan. Sopivaa ei meinannut millään löytyä, ja tilannetta ei helpottanut pätkääkään se, etteivät myyjät puhuneet sanaakaan englantia. Löysin pienen kirjakaupan työntekijän avustuksella lelukaupan, jonka ystävälliset myyjät onkivat minulta tarvittavat tiedot heikosta venäjäntaidostani huolimatta. Mukaan lähtivät Fedja-sedän kissa ja koira, jotka heittävät legendaa paikallisella kielellä. Kassalta lähtiessäni viereeni kiiruhti keski-ikäinen nainen, joka hehkutti innoissaan sitä, että opiskelen venäjää. Venäläiset rules.

Säästin tänään rahaa sillä, etten heti ymmärtänyt ravintolan kassalla annokseni hintaa. Kassaneiti lausui sen sitten englanniksi: satakuusikymmentä. Maksoin kaksisatasella, enkä ihmetyksekseni saanut vaihtorahaa. Kassa käski vain istua pöytään. Kuittia tutkiessani hoksasin, että oikea hinta oli 260 ruplaa. Liekkö kaveri maksoi erotuksen tipeistään.:)

Koulu on alkanut logistiikan ja innovaatiojohtamisen kursseilla. Vastoin ennakko-odotuksia kurssit vaikuttavat olevan ainakin samaa tasoa kuin kotimaassa. Suurin ero kouluhommissa on siinä, että täällä koulua on usein myös lauantaisin.

Vasilievskin metroasemalla

Pietarin ilta, kello lyö seitsemää.
Todistan hiljaista näytelmää.

Satapäinen ihmisjoukko
nojaa vasten toisiaan.
Katseensa on kiinnitetty
pieneen metroasemaan.
Susiturkit, nahkatakit,
minihameet, karvalakit,
kaikki yhteen sulavat.
Ihmiset nuo monenlaiset,
venäläiset miehet, naiset,
sisälle vain tahtovat.

Satapäinen ihmisjoukko
liikkuu pienin askelin,
aidan yli oikoreitin
löytää kansa ovelin.
Hiljalleen vain tovereita
vastaanottaa rakennus.
Hatunnoston arvoinen on
joukkiolla jonotus.
Edessä on pyöröovi.
Ei kaksi siitä sisään sovi,
yhdessä jos koittavat:
yksinäiset voittavat.

Liityn itse näytelmään,
hitaasti siis hiipimään
käyn, painautuen mukaan.
Suuri lauma lämmittää,
en millään meinaa ymmärtää:
hermostu ei kukaan!
Maatuskoja takana,
dievuskoja edessä,
ukkojakin siellä täällä,
metroliput kädessä.
Minuutteja kymmenen
rauhassa vain matelen,
kaikki ovat hiirenhiljaa
vaikka kuinka kuuntelen.

Loskaisella lattialla
hymyilen ja tuuletan,
tällä metroasemalla
unelmaani toteutan.
Takanani pyöröovi,
varsin pieni, keltainen.
Kädessäni elon tovi
suuri, kultahampainen.